Hanki Extension
Pidätkö Wikipedian sisällöstä? Lahjoita Wikipedialle

Italialaiset

Wikipediasta, mutta visuaalisesti houkutteleva

Italialaiset ovat etninen ryhmä, jotka asuvat pääosin Euroopan eteläosassa sijaitsevalla Apenniinien niemimaalla ja sen pohjoisilla lähialueilla. Italialaisia asuu maailmalla noin 120–140 miljoonaa. Myös suurin osa San Marinon asukkaista (noin 28 000) on etnisesti italialaisia. Luontaisia italialaisvähemmistöjä elää myös Sveitsissä (noin 750 000), Sloveniassa ja Kroatiassa.

Merkittävä italialaisvähemmistö elää myös Pohjois-Amerikassa, Brasiliassa, Argentiinassa ja monissa muissa Etelä-Amerikan valtioissa sekä Australiassa (noin 1 000 000).

Italialaisten kansalliskieli on italia ja italialaisten keskuudessa katolinen usko elää voimakkaana.

Italialaiset polveutuvat pääasiassa Italian niemimaan varhaisista asukkaista, seudulla jo kivikaudella eläneistä latinalaisista ja etruskeista. Sittemmin väestöön on sekoittunut germaanista väestönainesta muun muassa itägoottien vaikutuksesta sekä mahdollisesti Skandinaviasta lähtöisin olevista langobardeista.

Muiden kansojen tapaan ajatus yhtenäisestä italialaisesta kansasta on peräisin vasta 1800-luvulta. Ennen tätä Italian alueella sijaitsi useita erilaisia pikkuvaltioita, joissa vallitsivat erilaiset kulttuurit sekä kielten murteet. Vielä nykyäänkin elää tämän johdosta italialaisten keskuudessa voimakas paikallisidentiteetti ja jako varsinkin etelän ja pohjoisen välillä on voimakas.

Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Löydä lisää Italialaiset aihepiireittäin

Etninen ryhmä

Etninen ryhmä

Etnisellä ryhmällä tarkoitetaan ihmisjoukkoa, jonka katsotaan muodostavan erillisen ryhmän, joka perustuu sen jäsenten yhteiseen kulttuuriperintöön, uskontoon, kieleen, alkuperään tai ulkonäköön. Etniset ryhmä korreloivat kielialueiden kanssa ja ryhmien väliset etniset ja kielelliset rajat ovat usein samoja. Etnisen ryhmän ja kansan käsitteet voivat joissakin asiayhteyksissä olla päällekkäisiä, esimerkiksi puhuttaessa suomalais-ugrilaisista kansoista.

Eurooppa

Eurooppa

Eurooppa on maanosa pohjoisella pallonpuoliskolla Euraasian mantereen läntisessä viidenneksessä. Sitä rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasusvuoret ja Mustameri kaakossa sekä Välimeri etelässä. Pinta-alaltaan Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, joten se on asukasluvultaan kolmanneksi suurin maanosa Aasian ja Afrikan jälkeen. Yhdistyneiden kansakuntien mukaan Euroopassa on 44 valtiota.

Apenniinien niemimaa

Apenniinien niemimaa

Apenniinien niemimaa eli Italian niemimaa on Välimeren pohjoisrannalla, Alppien eteläpuolella sijaitseva niemimaa. Se on noin tuhat kilometriä pitkä, saappaan muotoinen niemi. Niemimaa on saanut nimensä Apenniinien vuoristosta, joka muodostaa niemimaan sisämaan. Niemimaata reunustavat Ligurianmeri ja Tyrrhenanmeri lännessä, Joonianmeri etelässä ja Adrianmeri idässä.

Kroatia

Kroatia

Kroatian tasavalta eli Kroatia on valtio Etelä-Euroopassa, Adrianmeren rannalla. Sen ovat valloittaneet vuorotellen niin roomalaiset, venetsialaiset, turkkilaiset kuin Habsburgitkin. Toisen maailmansodan jälkeen se oli yksi Jugoslavian tasavalloista ja itsenäistyi vuonna 1991. Nykyisin Kroatiassa on noin neljä miljoonaa asukasta. Suotuisan ilmaston, historiallisten nähtävyyksien ja monimuotoisen saariston ansiosta matkailusta on tullut tärkeä elinkeino. Kroatia liittyi Euroopan unioniin 1. heinäkuuta 2013 sekä euroon ja Schengen-alueeseen 1. tammikuuta 2023.

Brasilia

Brasilia

Brasilian liittotasavalta eli Brasilia on Etelä-Amerikan suurin valtio sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan ja se on myös sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan maailman viidenneksi suurin valtio. Brasilian rajanaapurit ovat Uruguay, Argentiina, Paraguay, Bolivia, Peru, Kolumbia, Venezuela, Guyana, Suriname ja Ranskan Guayana (Ranska) eli kaikki muut Etelä-Amerikan maat paitsi Chile ja Ecuador.

Argentiina

Argentiina

Argentiinan tasavalta eli Argentiina (esp. Argentina, República Argentina, IPA: [reˈpuβlika aɾxenˈtina]  kuuntele ääntämys (ohje)) on valtio Etelä-Amerikan eteläosassa Atlantin länsirannikolla. Argentiina ulottuu trooppisesta pohjoisesta Etelä-Amerikan antarktiseen eteläkärkeen. Sen naapurimaita ovat Bolivia, Brasilia, Chile, Paraguay ja Uruguay. Argentiina on pinta-alaltaan maailman kahdeksanneksi suurin valtio ja se on Brasilian jälkeen Etelä-Amerikan toiseksi suurin. Se ulottuu tropiikista 54. leveyspiirille ja sen maisemat vaihtelevat Andien jäätiköistä pampan lakeuksille ja Amazonin sademetsään. Maan eläinpopulaatioon kuuluu niin apinoita, jaguaareja kuin pingviinejäkin.

Etelä-Amerikka

Etelä-Amerikka

Etelä-Amerikka on maanosa läntisellä pallonpuoliskolla Tyynenmeren ja Atlantin välissä. Se on Amerikan mantereen eteläosa. Etelä-Amerikan pinta-ala on noin 17 840 000 neliökilometriä, joka on 3,5 prosenttia Maan koko pinta-alasta, eli Etelä-Amerikka on näin ollen neljänneksi suurin maanosa. Rantaviivaa Etelä-Amerikalla on noin 32 000 kilometriä.

Australia

Australia

Australia eli Australian yhteisö on valtio eteläisellä pallonpuoliskolla. Australia on ainoa valtio, joka kattaa kokonaisen mantereen. Australian nimi tulee latinan sanasta australis, ’eteläinen’. Australian lähivaltioita ovat pohjoisessa Indonesia, Itä-Timor ja Papua-Uusi-Guinea, koillisessa Salomonsaaret ja Vanuatu ja kaakossa Uusi-Seelanti.

Italian kieli

Italian kieli

Italian kieli on noin 70 miljoonan ihmisen äidinkielenään puhuma romaaninen kieli. Valtaosa puhujista asuu Italiassa. Italiassa puhutaan kuitenkin kirjakielen lisäksi useita italialle läheistä sukua olevia kielimuotoja, jotka eivät ole keskenään ymmärrettäviä. Kielitieteellisesti niitä tulisi oikeastaan pitää eri kielinä, mutta murre-nimitystä käytetään yleisesti ennen kaikkea niiden aseman vuoksi. Pohjois- ja eteläitalialaiset kielet kuuluvat suorastaan romaanisten kielten eri alaryhmiin. Italian kirjakieli pohjautuu Toscanan alueen ja etenkin Firenzen 1200–1300-lukujen murteeseen, jonka kirjallinen arvovalta perustuu sitä käyttäneisiin merkittäviin kirjailijoihin, kuten Dante Alighieriin, Francesco Petrarcaan ja Giovanni Boccaccioon.

Katolinen kirkko

Katolinen kirkko

Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti noin 1,25 miljardia. Puolet katolisen kirkon jäsenistä asuu Amerikoissa, erityisesti Latinalaisessa Amerikassa. Vuonna 2002 katolilaisista 26 prosenttia asui Euroopassa, 13 prosenttia Afrikassa ja 10 prosenttia Aasiassa. Monissa Afrikan maissa sekä muun muassa Filippiineillä väestön enemmistö on katolilaisia. Suomessa katolilaisia on noin 14 500. Paavi on maailman katolisen kirkon ylin hengellinen johtaja.

Etruskit

Etruskit

Etruskit olivat kansa antiikin aikana Keski-Italian Etruriassa nykyisen Toscanan alueella. Etruskien omaperäinen korkeakulttuuri vallitsi noin vuodesta 900 ensimmäiselle vuosisadalle eaa. Etruskit eivät muodostaneet yhtenäistä valtiota, vaan heidän yhteiskuntansa perustui kaupunkivaltioille.

1800-luku

1800-luku

1800-luku oli vuosisata, johon kuuluivat vuodet 1800–1899. Sen ominaispiirteitä olivat Brittiläinen imperiumi ja voimakkaan teollistumisen aikakausi. 1800-luvulla yhteiskunnassa esiintyi paineita egalitarianismiin sekä yhä nopeampiin muutoksiin. Tämä huipentui lopulta vallankumouksiin ja muihin yhteiskunnallisiin levottomuuksiin. Vuosisadan aikana tehtiin lukuisia teknisiä ja tieteellisiä keksintöjä, muun muassa rautatie, puhelin, hehkulamppu, maaöljyn tislaus, evoluutioteoria ja energian säilymislaki.

The content of this page is based on the Wikipedia article written by contributors..
The text is available under the Creative Commons Attribution-ShareAlike Licence & the media files are available under their respective licenses; additional terms may apply.
By using this site, you agree to the Terms of Use & Privacy Policy.
Wikipedia® is a registered trademark of the Wikimedia Foundation, Inc., a non-profit organization & is not affiliated to WikiZ.com.